Tarinan alku

Olen vuosien varrella kirjoittanut useampaakin blogia, mutta niistä jokainen on ollut enemmän tai vähemmän täysin surumielisiä ja negatiivis sävytteisiä. En tosin tästäkään blogista saa "all happy and perfect" tyylistä ihanaa unelmaa muttei se ole tarkoituskaan. Halusin aloittaa aivan puhtaalta pöydältä ja vihdoin kirjoittaa aidosti ja avoimesti elämästäni ja selviytymisestäni erilaisten mielenterveysongelmien kanssa. Ja nimen omaan ilman, että minun tarvitsee peitellä tai hävetä sitä mitä käyn elämässäni läpi. Liian monta vuotta on mennyt täysin pimennossa, valheiden keskellä ja yksin selviytyen... olen lopen uupunut vaikenemaan sairauksistani tai todellisesta elämäntilanteestani.
Haluan olla avoin niin itselleni kuin muillekkin. Ainakin yritys on kova!

Kuka olen? Olen -95 vuonna syntynyt nuori nainen, joka rakastaa kirjoittamista ja kirjoja yli kaiken. Kirjoittaminen on aina ollut minulle helpompi keino purkaa ajatuksiani sanoiksi ja ilmaista itseäni, välillä tuntuukin ettei puhumisesta tule mitään ja tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen ääneen on vaikeaa.. mutta työskentelen asian kanssa kyllä, pienin askelin!
Kirjojen lisäksi rakastan kissoja (ja toki muitakin eläimiä, mutta varsinkin oma kissani on minulle rakkain kaikista), musiikkia, luontoa, tatuointeja, kaikkea pientä ja kaunista sekä kirkasta tähtitaivasta. Se on kaunein asia maailmassa!

Kaiken hyvän keskellä mitä minulla elämässäni on tällä hetkeellä, suurimpana vaikuttajana kaikkeen kuitenkin ovat sairauteni joiden kanssa elän. Ne ovat käytännössä muuttaneet elämässäni aivan kaiken viimeisten vuosien aikana. Tällä hetkellä minulla on diagnosoitu pitkäaikainen vaikea masennus, määrittämätön ahdistuneisuushäiriö sekä epätyypillinen laihuushäiriö. Jossain vaiheessa, kunhan kuntoni sen sallii, aloitetaan uudet diagnostiset tutkimukset, jotta saataisiin selvyys oudoille oireilleni... toivottavasti siis pian selviää onko minulla muitakin mt-ongelmia ja saisin tarvitsemani avun.

Takana on monta monta osastojaksoa (pisin jakso 2kk), lukemattomat eri lääkekokeilut, annosten ylös ja alas veivaamista, sähköhoito, viikottaiset polikäynnit ym. Mutta tämä kaikki on tiukassa kiinni jossain syvällä, joten aika heikossa hapessa olen edelleen. Nyt kuitenkin vihdoin minulla on tukenani rakastava perhe, muut läheiset sekä ystäväni. Niin ja aivan mahtava hoitaja polilla! Matka on vielä pitkä ja varmasti äärettömän raskas, mutta enää en ole yksin. Ei tarvitse jaksaa yksin.

Huh, tuntuu että asioita olisi ihan hirveä määrä kirjoitettavana, mutta että postauksiani joku jaksaisi edes lukea on ehkä hyvä lopettaa tähän tämä sekava ensimmäinen postaus.

Tästä alkaa minun tarinani toivottavasti kohti parempaa tulevaisuutta.

♥ keijupieni, aka. Sannis